FIN*KAIUKSEN
 


Etusivulle
 

ERY-SYD, Forssa 10.-11.11.2007

BORIS, ROOSA ja HEMMO

Forssan näyttelyyn lähtivät mukaan Roosa, Hemmo ja Boris sekä lapsista Wiljam ja Veera. Matka taittui sateisessa syyssäässä pikkuhiljaa körötellen. Hemmolle näyttely oli ihka ensimmäinen ja niinpä Hemmo sai matkustaa Roosan kanssa samassa boksissa.

Näyttelypaikka oli todella ahdas, mutta kuitenkin omalla tavallaan viihtyisä. Lattian kaltevuus aiheutti pieniä merisairausoireita, mutta aikaa myöden siihen tottui. Kaikki kissamme arvosteli Carin Sahlberg, jonka assarina toimin. Kaikki saivat hyvät arvostelut, Hemmo ja Roosa EX 1 ja Boris KM. Kukaan ei kuitenkaan ollut TP. Hemmolle häkkiin joutuminen oli ensialkuun hiukan pelottavaa, mutta pian Hemmo tottui siellä olemaan. Roosa ei tapansa mukaan ollut moksiskaan, Boris hiihti ensimmäisen tunnin ja rauhoittui sitten.

Näyttelyilta meni hotellissa huilaillessa ja seuraavaa päivää odotellessa. Ilma ulkona oli niin ankea, että minnekään ei viitsitty lähteä.

Toisena päivänä tiivis tunnelma jatkui ja tuomarina oli Jarmo Räihä, jonka assarina olin. Räihä piti kovasti sekä Hemmosta että Roosasta ja Boriksen hän taisi jo ennalta tuntea. Kaikki saivat taas hyvät arvostelut Roosa ja Hemmo EX1 ja Boris KM. Liloja Burmia oli kaiken kaikkiaan viisi, joista lopulta kolme jäi VP- valintaan. Siinä oli sitten Tytti-mummo, Boris-iskä ja Hemmo-poika eli kolme sukupolvea. Tytti vei voiton ja oli myös aikuisten naaraiden tuomarin paras. Meidän kissoista Roosa oli tuomarin paras ja valinta käytiin Hemmon ja Roosan välillä. Pikkuisen harmitti, että olivat samalla tuomarilla, mutta vain yksi voi voittaa.

Paneelissa olikin sitten ihan hurjan jännittävää. Siellä oli neljä ehdokasta, ja jokainen sai yhden äänen. Lopulta Lone Lund sai tehdä valinnan ja Roosa voitti. Veera sai hakea Roosan ja pokaalin ja tyttö olikin jännityksestä ihan kirkkaan punainen.

Tällä kerralla Wiljamikin viihtyi näyttelyssä kun löysi ikäistään seuraa. Saga-tyttö ja Wiljam leikkivät melkein koko päivän keskenään ja hauskaa tuntui olevan. Kotonakin Wiljam on sanonut, että tulee mukaan näyttelyyn Sagaa katsomaan.

Takaisin