|
POH-KIS, Seinäjoki 10.-11.3.2007
BORIS
10.3.2007 Seinäjoen näyttelyyn oli
ilmoitettu sekä Boris että Loota, mutta Loota joutui jäämään kotiin,
koska ei ollut ihan näyttelykunnossa. Päätimme jättää "Lootaskan"
kotiin kasvattelemaan turkkia ja kaunistumaan.
Boris vaistosi jo edeltävänä iltana,
että taas mennään, koska päivysti kuljetusboksissa siltä varalta,
että lähdetään salaa. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka jäisi
vahingossa kotiin. Tämänkertaisessa sählingissä ei olisi ollut
mitenkään erikoista, että joku olisi unohtunut kotiin, oli nimittäin
sen verran työlästä lähteminen, kun mukaan tuli lapsia. Ensin piti
ottaa mukaan vain Harri ja Wiljam ja muiden piti jäädä mummulle,
mutta lopullinen joukkue koostui Harrista, Veerasta ja Wiljamista ja
heidän varusteistaan ja tietysti Boriksesta ja kaikista Boriksen
varusteista.
Matka Porista Seinäjoelle tuntui
jostain syystä tosi pitkältä. Pääsimme kuitenkin hyvissä ajoin
perille varustelemaan Boriksen häkkiä. Yksi takaisku matkan aikana
oli kuitenkin päässyt tapahtumaan. Boris oli nimittäin muina miehinä
pissinyt näyttelypesänsä likomäräksi ja kieritellyt siinä sillä
seurauksella, että koko kolli tuoksahti hieman omintakeiselle. (
voitte kuvitella tuoksun ; )
Näyttelypäivä meni jonkun mielestä
tosi nopeasti ja toisen mielestä tuskastuttavan hitaasti. Itselläni
aika meni kuin siivillä Hanne-Sofie Sneumin assistenttina ykkösen ja
kolmosen kissoja ihastellessa. Isäntä taasen oli lähes tuskastunut
lapsenvahtina. Kolme vuotiaan viihdyttäminen kissanäyttelyssä käy
työstä varsinkin jos siinä onnistuu niin, että sekä lapsi että muut
näytteilleasettajat kissoista puhumattakaan ovat tyytyväisiä. Täytyy
tunnustaa, että olen kaikista miehistäni ( ja tytöstäni ) ylpeä.
Markus selvisi lapsenvahtina kunniakkaasti ja ehti kuvatakin, Wiljam
käyttäytyi nätisti, Harri ja Veera olivat kiltisti ja avuksi
siivoamalla paneelihäkkejä ja BORIS oli totutusti komea itsensä.
Donatela Mastrangelo piti Boriksesta ja Boris sai ensimmäisen CACE:n
ja oli VP sekä TP. Paneelistakin irtosi yksi ääni hajusta
huolimatta.
11.3.2007 Päivä alkoi paremman
tuoksuisissa, mutta pikkuisen pörröisissä merkeissä. Boris pääsi
nimittäin hotellissa pesulle, koska oli itsensä sotkenut. Hieno
näyttelykissa ei saisi aiheuttaa tällaista pesutarvetta ainakaan
silloin, kun on lauma "kakaroita" mukana, koska eihän sitä silloin
ehdi paneutua herran komeuteen täysin rinnoin. ( kukahan sen sille
kertoisi ) Pörröisyys ei tahtia liiemmin haitannut ja Lotte Borch
antoi Borikselle toisen CACE:n. Borchilla oli arvosteltavana
uroksista myös pari muuta burmaa, joista Vieno oli hienoin ja TP.
Boris pääsi huilailemaan. Borchin assistenttina näin myös mielestäni
maailman kauneimman kissan. Arvosteltavaksi tuli kaunis, sievä ja
ihana lilakilppari-tyttö ja totesin, että sellaisen haluan joskus.
Mikäköhän noissa liloissa viehättää?
 Takaisin |