|
TUROK, Turku 24.-25.11.2007
BORIS ja ROOSA
Nämä näyttelyviikonloput piristävät
kummasti ankeassa syksyssä taapertamista. On jotakin mitä voi
odottaa. Kuka mitäkin sitten odottaa, mutta meille nämä ovat niitä
hengähdystaukoja hektisestä työelämästä.
Tällä kerralla pääsimme taas matkaan
kaksin, koska Marjatta-mummo tuli lapsenvahdiksi. Lootan takia oli
hyvä, että mummo tuli meille Elviksen kanssa, koska Elvis ja Loota
pitivät seuraa toisilleen muiden ollessa näyttelyssä.
Matkaan haettiin Maikki "Lutkan"
kanssa. (Nimestään huolimatta aivan ihanan valloittava tapaus) ja
köröteltiin pikkuhiljaa Turkuun. Turun näyttely oli taas kerran
hienosti järjestetty ja viihtyisä sekä ennen kaikkea tilava.
Boriksen ja Hemmon arvosteli Martti
Peltonen ja Roosan Christina Kowalczuk. Hemmo sai EX 1 ja Boris
kunniamaininnan, mutta värin parhaassa voitto meni komealle nuorelle
Cucci-pojalle. Roosan osalta arvostelu oli outo, koska tuomari
sanoi, että Roosan häntä on liian pitkä. No, oli mitta mikä tahansa
Roosa sai EX 1.
Ennen paneelia minua odotti yllätys
häkin päällä. Sain paneelikaveri Nellalta ja hänen huoltojoukoiltaan
lahjan, kun <3 <3 Nella <3 <3 valmistui Eurooppa Championiksi ja jäi
"eläkkeelle". KIITOS!
Näyttelypäivänä juhlittiin myös
muutamia valmistujaisia, onnea tasapuolisesti kaikille
valmistuneille!!
Kun päästiin hotellille huomattiin,
että kissojen wc-tarvikkeet ovat kaikki siellä näyttelypaikalla ja
kello on noin seitsemän illalla. Oli siinä jo siiderikin tullut
avattua, joten hakemaankaan ei voinut lähteä. Ainoaksi vaihtoehdoksi
jäi avoinna olevan kaupan etsiminen. Kaikeksi onneksi lähellä oli
Siwa, josta ostin hiekkaa ja sain pahvilaatikon ja kissat pääsivät
asioilleen. Kaiken ravaamisen päätteeksi lähdettiin Burma-ihmisten
kanssa syömään. Lopulta kaaduimme nukkumaan rättiväsyneinä. Itse
sain kunnian olla kolmen Burman kanssa saman peiton alla.
Toinen näyttelypäivä alkoi lähes
rankkasateessa. Ulkona oli todellinen koiran ilma, mutta se ei
sisällä näyttelyssä haitannut yhtään. Tällä kerralla pojat arvosteli
Glenn Sjöblom ja Roosan Arja Martikainen. Sjöblom piti molemmista
pojista ja eritoten Hemmosta vaikka ei Hemmoa nominoinutkaan. Hemmo
sai EX 1 ja oli myös värin paras kaikista liloista Burmista. Hemmo
voitti isänsäkin, mikä on sangen hieno saavutus. Kun Hemmosta tuli
värin paras olin niin onnellinen, etten yhtään muistanut Hemmon
numeroa. Piti ihan tarkistaa luettelosta. Boris oli aikuisten
urosten TP.
Roosa sai Arja Martikaiselta EX 1 ja
oli myös värin paras kaikista suklaaburmista. Tuomarin paras-
valinnassa Martikainen sanoi, että Roosa näyttää "otsaviirujensa"
takia hiukan totiselta, mutta ei todellakaan ole totinen lapsi,
kaikkea muuta.
Paneelissa meni niin, että Boris sai
yhden äänen ja voitto irtosi kahdella äänellä. Urosten paneelissa
oli aika tavalla hajontaa. Pentujen paneelissa voitto meni hienolle
Cornish rexille ylivoimaisesti. Roosa kuitenkin antoi Marie
Westerlundille pusun siellä, eikä yhtään jännittänyt.
Kotiin päästiin vasta
maakuntakierroksen jälkeen, kun piti lähteä viemään Hemmoa, Elvistä
ja mummua Merikarvialle.
 Takaisin |