WW2007, Bratislava 27.-28.10.2007

BORIS ja ROOSA

Lähdimme matkalle perjantaina kymmenen maissa ajamalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Roosa ja Boris matkustivat isoissa bokseissa automatkan ajan. Kentälle päästyämme kissat siirtyivät pienempiin kuljetuskasseihin ja aloimme etsiskellä lähtöselvitystä. Turvatarkastuksessa tuli hiukan sählinkiä, kun Boris päätti heittäytyä valjaissa selälleen keskelle metallinpaljastinta ja Roosa yritti kiivetä olkapäille. Päästiin kuitenkin läpi, mutta minulla piippasi itsepintaisesti joku. Luulen, että se oli kaulakoru, jossa on metallinen koruvaijeri. Siinä sitten seisoin kädet ylhäällä kun tehtiin oikein perusteellinen tarkistus. Jostakin kumman syystä Markusta ei turvatarkistettu ollenkaan metallinpaljastimen jälkeen. Liekö syynsä sillä, että hänellä oli sylissä maailman kaunein pikkuburma.

Lento oli melkein tunnin myöhässä ja alkoi pelottaa kuinka kissat jaksavat bokseissa iltaan asti ilman pissavahinkoja. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja päästiin kunnialla Wienin kentälle. Meitä vastassa oli suomalainen Matti, jonka opastuksella pääsimme Bratislavaan. Kyyti oli melkoisen vauhdikas. Slovakialainen kuski kurvaili Mersullaan niin, että välillä oli pidettävä silmät kiinni. Vauhtia oli varmaan 160km tunnissa, mutta perille päästiin. Hotellissa päästimme kissat pois bokseista ja heti kumpainenkin paineli laatikolle asioilleen. Boris oli taas tapansa mukaan "hotellimoodissa" ja tuli kehräämään peittoni alle yöksi. Kotona se ei koskaan tee niin.

Lauantai aamuna lähdettiin taksilla näyttelypaikalle. Messukeskus eli Incheba oli todella valtava ja suomalaisten häkit kaikkein perimmäisessä hallissa. Kävelymatkaa hallien välillä tuli useampi sata metriä, kun käveli hallien päästä päähän. Sisustimme häkit ja varustelimme ne asiaan kuuluvasti suomen lipuilla ja lähdimme ihmettelemään näyttelypaikkaa. Näyttelyn alku sujui varsin verkkaisesti, mutta kun pääsi alkuun oli tunnelma ihan mahtava. Häkeissä oli lippuja ja niitä oli varusteltu kunkin maan värien mukaisesti. Assistentit kantoivat musiikin soidessa jokaisen maan lippua hallien läpi ja lopulta Slovakialainen artisti esitti kissapuvussa Cats-musikaalin kappaleen, tuomarit esiteltiin ja pidettiin luultavasti tervetuliaispuhe. Valitettavasti se oli Slovakiaa, joten meni ihan yli hilseen.

Boris oli arvosteltavana Laura Burani-Ferrarilla ja Roosa Satu Hämäläisellä. Kummallakin oli kuitenkin ensin kakkosen kissoja, joten arvostelut menivät iltapäivälle. Ehdimme ennen niitä käydä syömässä ja jopa paikallisessa ostoskeskuksessa sekä keskustella mitä mielenkiintoisempien ihmisten kanssa.

Boriksen arvostelu oli ensin ja siinä oli jotakin sangen omituista. (oma huomautus) Kissat pyydettiin tuomarin pöydän ympärillä oleviin häkkeihin. Liloja aikuisia uroksia oli kolme. Bjelke´s Norman, SW06 Alchymist´s Downy Willow ja meidän Boris. Tuomari käveli edestakaisin näiden kolmen häkeillä ja otti lopulta Boriksen pöydälle. Sitten hän alkoi ihmetellä, että missä on tämän uroksen omistajat. Lopulta hän ihan hiiltyi ja kysyi missä on omistajat, joten menin paikalle kysymään mistä on kyse. Burani-Ferrari käski leikkaamaan Boriksen kynnet ja tulemaan sitten takaisin. Teimme pienen kierroksen ja veimme Boriksen takaisin häkkiin ja sitten kelpasi, vaikka kynsille ei tehtykään mitään erityistä. Ne oli nimittäin juuri leikattu. Burani-Ferrari arvosteli kissat ja antoi Borikselle ihan hyvän arvioinnin, mutta värin parhaassa Boris hävisi SW-kissalle. Tämä oli paljon pienempi ja tyttömäisempi kuin Boris, mutta jos miellytti tuomarin silmää niin minkäs teet. Jälkikäteen tuli mieleen, että jospa koko kynsiepisodin tarkoitus olikin saada selville kuka kukin on, mene ja tiedä. Minulle riittää se mitä itse näen ja mielestäni Boris on parempi.

Roosan ensiesiintyminen aiheutti pienen myrskyn vesilasissa. Luettelossa oli väärin maatunnus ja Roosa oli merkitty FI:n sijasta F:llä ja vanhat burmankasvattajat kuhisivat ympärillä kuin herhiläiset ja ihmettelivät mistä noin kaunis kissa on kotoisin. Boriksen arvostelusta suivaantuneena leikin ummikkoa ja lopulta mammat alkoivat keskustella englanniksi siitä kuka Roosa on ja miksi he eivät tiedä mitään ja muuta mielenkiintoista. Joskus on suorastaan ihanaa olla ns. kärpäsenä katossa.

Tuomari antoi Roosalle EX 1 arvioinnin ja pitkään pohdiskeli värin parasta Roosan ja aikuisen naaraan välillä. Aikuinen naaras voitti ja sen kyllä soi menevän niin, koska Roosa on vielä niin pieni. Tuomarin paras valinnassa oli monta kaunista pentua, mutta lopulta valinta kallistui Shared Silver britin, Roosan ja punaisen Burman välille. Olin jo melkein varma, että joku muu voittaa. Tuomari sanoi, että tämä valinta on todella vaikea, koska kaikki pennut ovat todella lupaavia. Hetken kesti mennä jakeluun, että Roosa oli TP ja sitten hurrattiin. Mikään voitto ei ole koskaan tuntunut niin hienolle. Markus karjui niin, että kaikki neljä hallia raikuivat ja sitten halattiin. Miestä sai pidellä ettei se syöksynyt halaamaan tuomaria. Itse häkellyin niin, etten huomannut ottaa tuomarin paras -palkintoa vaan kävelin Roosan kanssa häkille pöljä virne naamalla. Vastaantulijat arvasivat, että meillä on TP.

Loppuilta meni TP:tä sulatellessa ja tekstiviestejä kirjoitellessa. Illalla seitsemän aikaan lähdimme hotellille. Paikallisen taksikeskuksen kanssa oli hiukan ongelmia, kun siellä ei osattu mitään muuta kuin Slovakiaa ja taksia jouduimmekin odottelemaan aika tovin. Lopulta yksi taksikuski älysi tilata paikalle lisää autoja ja kaikki suomalaiset pääsivät hotelleihinsa.

Näyttelypäivän jälkeen emme jaksaneet lähteä yhtään mihinkään vaan kävimme hotellin ravintolassa syömässä ja lähdimme huoneeseen nauttimaan shampanjaa hienojen kissojemme kunniaksi. Lopulta uni vei voiton ja menimme nukkumaan. Boris nukkui taas sängyssä pää tyynyllä. Olisi ihanaa, jos se kotonakin käyttäytyisi samoin, eikä karjuisi koko yötä kuin ronkasonni.

Toinen päivä alkoi melkein yhtä verkkaisella tahdilla kuin ensimmäinenkin. Asiaan pääseminen hiukan kesti, mutta se ei juuri haitannut. Paikanpäällä oli paljon katseltavaa ja juteltavaa, joten aika kyllä kului.

Paneelit aloitettiin pennuilla ja kaikki pennut pyydettiin paneelihäkkeihin samaan aikaan. Haimme Roosan, mutta kas kummaa paneelihäkkiä ei löytynyt. Varmaan tuhat ihmistä kuhisi paneelitilassa eikä ole häkkiä minne kissan laitat. Siinä alkoi jo päreet palaa, kun homma ei toimi. Assistentit olivat nimittäin laittaneet kotikissojen numerot paneelihäkkeihin ja pentuja oli useampi ilman häkkiä. Yksi norjalainen venäjänsinisen omistaja ja muutama muu yritti kysyä, miksi nämä kotikissojen numerot ovat nyt tässä ja pentujen ei, mutta aina sanottiin vain että "wait a moment". Kymmenisen minuuttia Roosan kanssa odoteltuamme kysyin pääassarilta, että "Why the f*** are the domestic cats here and no gages for the kittens" ja norjalainen mies jatkoi siihen että PÄRRKKELE, ja sitten kotikissojen laput poistettiin ja pentujen tuli tilalle.

Kun Roosa meni paneelihäkkiin alkoi jännittää ihan mahdottomasti. Unkarilainen burmankasvattaja Petra Polgar kantoi Roosan ja kun kissat esiteltiin, tuli itku. Jotenkin se vaan oli niin tunnelmallinen tilanne, kun meidän vauva on siellä maailmannäyttelyn paneelissa ihan rauhallisesti ja kauniisti. Ääniä Roosa ei saanut, mutta esiintyminen oli ihan maailmantähden luokkaa. Niin rennosti ja hienosti Roosa siellä oli. Pennut voitti kymmenellä äänellä ABY pentu. Itse en kyseistä pentua missään vaiheessa päässyt läheltä näkemään, mutta uskon, että kaunis sen oli oltava.

Loppupäivä odoteltiin muiden suomalaisten kissojen menestystä ja tulihan sitä. Nelosissa tuli oikein kunnolla voittoja kun aikuinen naaras, kastraattinaaras ja kastraattiuros olivat WW07-kissoja. Myös kotikissoissa pitkäkarvainen kissa oli WW07.

Näyttelypäivien jälkeen oltiin monta kokemusta rikkaampia ja suunnistettiin taas majapaikkaan pakkaamaan. Nyt se olikin hiukan haasteellisempi tehtävä, kun reissusta ei voi koskaan palata ilman tuliaisia. Wienin kentällä kaikki meni ihan hyvin ja pääsimme ajoissa koneeseen. Roosa nukkui koko lentomatkan, mutta Borikselle viimeinen puolituntia alkoi olla liikaa, ainakin äänen sävystä päätellen. Laskeutuminen oli yhtä rytkytystä ja melkein alkoi jo jännittää pääsemmekö ollenkaan kunnialla alas. Lopulta kone laskeutui ja pääsimme hakemaan laukut ja suunnistamaan autolle ja kotimatka alkoi. Kamala vesisade oli seuranamme seuraavat kolme tuntia kun köröttelimme kotiin, jossa meitä odottivat mummu ja lapset sekä Loota, Hemmo ja Elvis. Boris ja Roosa olivat matkasta väsyneitä ja menivät syömään ja sen perään heti nukkumaan. Loota näytti taas sille, että ihanaa, lapseni on palannut.

Takaisin