|
PIROK, Tampere 17.-18.5.2008
ROOSA ja BORIS
Lauantain näyttelyyn lähdettiin hiukan
isommalla porukalla. Kissoista mukana oli vain Boris, kun taas olin
vähän myöhässä eikä muita lauantaille mahtunut. Lapsista mukana
olivat Harri, Veera, Veikko ja Wiljam. Lähdettiin vasta varttia
vaille kahdeksan kotoa, joka on todella myöhäistä normaaliin
verrattuna, mutta hienosti ehdittiin silti. Luojan kiitos edes
Tampereelle on inhimillinen matka.
Lapset viihtyivät hyvin
näyttelypaikalla. Avuksikin he olivat kun putsailivat
paneelihäkkejä. Aina vain on niitä ihmisiä olemassa, joiden
maailmalla on ikäraja ja lapset ovat kauhistus, mutta viis heistä.
Onneksi suurin osa ihmisistä ei häiriinny lapsista.
Boris oli arvosteltavana Martin
Kabinalla ja itse oli hänen assarinaan. Boris esiintyi taas
hienosti, sai sertin ja oli tuomarin paras. Paneelissa oli vastassa
"pahin" kilpakumppani, joka veikin voiton, Boris sai yhden äänen.
Onneksi olkoon Kamu!
Sunnuntaina joukkue pienentyi lasten
osalta mutta kasvoi kissojen osalta. Kissoista mukaan lähtivät nyt
Roosa ja Boris ja lapsista vain Wiljam. Sunnuntaina kärsimme alkuun
vähän kylmästä, mutta ihmiset voivat pukea vaatteita päälle toisin
kuin kissat. Roosa on todella arka viimalle ja kylmälle ja
häiriintyy heti, jos palelee. Roosa menikin Jarmo Räihän
arvosteltavaksi pesän sisässä. Borista ei kylmyys haitannut ja
esiintyminen Anne Velandille meni kuin vanhalta tekijältä kuuluukin.
Muutamat "irtopisteet" kerättiin puskemalla tuomaria ja kehräämällä.
Arvostelut meinasivat tosin alkuun mennä sähläykseksi, koska olivat
samaan aikaan ja olin vielä itse assarina. Onneksi saimme apua
Wiljamin kaitsemisessa sen aikaa, että suurin kiire meni ohi.
Erityiskiitos Julialle, joka piti Wiljamista huolen arvostelujen
ajan ja Maikille, jonka kanssa totesin Wiljamin kulkevan keräämässä
arvosteluseteleitä : )
Molempien kissojen osalta arvostelut
menivät hienosti, sertit tulivat ja kumpikin oli tuomarin paras.
Roosa oli oli myös värin paras. Paneelissa Boris sai taas yhden
äänen ja voitto meni Kamu-Koratille, onneksi olkoon!
Kastraattiurosten paneelissa yksi kissa sai EVJ:n. En nähnyt mitä
paneelissa tapahtui ja hetken luulin Boriksen poksahtaneen.
Mistäköhän sellainenkin kuvitelma mahtoi tulla? Ei kai meidän Boris
nyt Pertin käsissä poksahda. Roosan osalta
paneeli meni todella hienosti. Alkuun tosin luulimme, että se siitä,
kun kuuluttaja sanoi kissan 420 saaneen yhden äänen ja jonkun toisen
kissan saaneen yhden äänen ja loput äänet kissalle ..... 420, se oli
meidän Roosa!!!!! Paras aikuinen naaras!!!!! Kiitos Maikille Roosan
hienosta esittelystä!

Veikkokin viihtyi näyttelyssä Takaisin |